Tecnotree

Keskustelua kotimaisista osakkeista.

Valvoja: Ram

Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 06.03.2014 17:02

Tervehdys kaikille osakeareenan jäsenille. Kuten ehkä osa teistä huomasikin, niin lopetin kirjoittelun kauppalehden TT-palstalla. Syytä ei tarvinne ketjua seuranneille paljon selitellä.
En tiedä kuinka aktiivista keskustelua aiheesta täällä saadaan aikaiseksi, mutta varmasti taso pysyy korkeampana.
Olen ollut TT:n osakkeen omistajana viime vuoden loppukeväästä asti. Piti löytää seuraavan kierroksen sijoituskohteet kun Stone vietiin käsistä pois. TT on mielenkiintoinen yhtiö ja mielenkiintoisessa elinkaaren vaiheessa. Siellä kuten kaikissa yrityksissä on ajanjaksoja jolloin business pyörii hyvin ja sitten tulee vaikeampia jaksoja. Eri yhtiöt pystyvät uusiutumaan eri tavoin ja eri ajoituksella suhteessa markkinoiden muutokseen. TT:n osalta viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut kaksi merkittävää muutosta. Tecnomenin tuoteportfolion vanheneminen suhteessa markkinoiden tarpeeseen ja intialaisen Lifetreen ostaminen. Tuotepuolella jouduttiin rakentamaan uusi strategia ja kehittämään uusi tuote/palvelupaletti. Lifetreen oston seurauksena syntyi suuri määrä yritysostoon normaalistikin liittyviä haltuunotto-ongelmia. Niiden hallintaa ei suinkaan helpottanut se, että ostettu yritys oli intialainen ja TT:n silloiseen kokoon nähden varsin suuri. Toisaalta oston mukana saatiin paitsi osaavaa työvoimaa myös tärkeät asiakkuudet Afrikan puolelta. Lähinnä suuri operaattori MTN.
Nyt noita ongelmia on TT:ssä ratkottu ja sulateltu useampi vuosi ja odotettu käänne uuteen nousuun on viivästynyt ainakin siitä, mitä hätäisimmät sijoittajat olivat odottaneet. Yksi merkittävä lisäongelma hankittiin edellisen toimitusjohtaajan Kaj Hagrosin aikana. Otettiin TT:n kokon nähden ylisuuria projekteja, joiden taloudellisessa ja aikataulullisessa läpiviennissä on ollut kovia haasteita. Afrikan päässä niistä ollaan jo hyvää vauhtia pääsemässä eroon ja uutta pienemmistä projekteista koostuvaa tilauskantaa on saatu hyvin kasvatettua. Etelä-Amerikan puolella suurten projektien sulattaminen on ollut hitaampaa ja näillä näkymin joitain nätiä niistä jää vielä 2015 puolelle. Alalle on tyypillistä, että operaattorit maksavat projeteista toimittajille hyvin takapainoisesti ja sittenkin vielä pitkällä maksuajalla. Tämä on rassannut TT:n rahavirtojen ja rahoituksen hallintaa varsin kovalla kädellä. Olen tullut aika vakuuttuneeksi, että suurimmat rahavirtoihin liittyvät vaikeudet alkavat pian olla voiton puolella ja toiminta saadaan tämän vuoden aikana normalisoidumpaan moodiin. Nykyinen Toimitusjohtaja Ilkka Raiskinen on tähän vaiheeseen erinomainen henkilö ja tekee nyt tarmokkaasti työtä positiivisen käänteen eteen.
Tarkoitukseni on mennä TT:n yhtiökokoukseen ja päästä siellä keskustelemaan johdon mukaan lukien hallituksen jäsenten kanssa. Raiskiseen itseensä olen ollut varsin aktiivisesti yhteydessä ja käynyt häntä tapaamassakin useita kertoja.
Tässä tämän ketjun aloituskirjoitus. Useimmille ei varmaan mitään uutta mutta toiminee perustana jatkolle.
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Thain » 06.03.2014 22:42

Odottelen innolla Visio sinun raportteja Tecnotreestä, KL seurasin ketjua aktiivisesti ja huomasin kyllä miksi ei siellä innostanut keskustella asioista. Itse olen aloittanut position kasaaminen Tecnotreessä ja uskon, että tässä on yksi vuoden 2014-15 voittaja osakkeista. Käänteestä on merkkejä osareissa ja pidän positiivisenä että TJ ja hallituksen jäsenet ovat lisänneet omistustaan tämän vuoden puolella. Miinuksena itsellä ei ole kauheasti ymmärrystä toimialasta, mutta jos strategian muutos onnistuu ja tuotteille riittä kysyntää, niin uskoisin skaalautuvan bisneksen nostavan liiketuloksen sinne johdon haaveilemaan 7 - 11 % luokkaan. Eikä pidä unohtaa vahvaa asemaa kehittyvillä markkinoilla joka yhdistettynä pieneen market cappiin voi luoda potentiaalia yritysostokohteeksi joutumisesta.
  • 0

Thain
 
Viestit: 120
Liittynyt: 06.03.2014 11:24
Reputation: 10

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 07.03.2014 09:31

Tässä lyhyt tietoiskuvideo, joka luultavasti on tehty hiljan olleeseen Barcelonan Mobile-alan tapahtumaan, Kuvaa TT:n myyntiargumentteja, joita se haluaa erityisesti painottaa. Oma arevioini on, että asiakkaat tykkäävät TT:sta paitsi sen nykyisen tuotetarjonnan takia myös siksi, että se pystyy nopeaan ja joustavaan palveluun. Siinä mielessäkin oli tavallaan huono ratkaisu, että aikanaan haalittiin nuo suuret projektit. Sellaisissa ei nämä tärkeät ominaisuudet pääse samalla tavalla esiin kuin pienemmissä nopeatempoisemmissa projekteissa. Ja nythän TT:ssä ollaan juuri siirtymässä tuohon maailmaan. Käsittääkseni esim. MTN-projekteissa aika usein kaksi vaihtoehtoista toimijaa ovat TT ja Eriksson. Yhtenä TT:n vahvuutena tämän kaksikon keskinäisessä kilpailussa on joustava palvelukyky.

http://www.youtube.com/watch?v=sRCNlrrpNhw
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 10.03.2014 09:03

Voisihan tämä TT_keskustelu vilkkaampaakin olla, mutta katsotaan mihin kehittyy. Tässä kuitenkin hyvä kuvaus TT:stä johdon silmin. Liittyy valmistautumiseen äsken päättyneisiin Mobile World Congress 2014 -tapahtumaan

http://www.zawya.com/story/Powering_the ... aign=story
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 10.03.2014 09:24

Tuosta jutusta kiinnitti huomioni erityisesti tähän kohtaan. Uudelle tuotelanseeraukselle " BSS Express":lle on astetut ilmeisen kovat odotukset jo tälle vuodelle. Tämä on sitä kehitystä kohti korkeamman asteen skaalautuvuutta.

"When asked about their participation and presence in Mobile World Congress this year, Stavros says, "We will launch a new product called BSS Express. It has to do with a very robust and rapidly deployable billing and customer management platform targeted for MVNOs and Tier 2 operators. This product comes out as the result of our long experience in billing systems, especially in Africa with MTN."

He continues, "This new products is a major pillar in our 2014 strategy. With our broad solutions portfolio, agile processes and devoted personnel, we are ready and excited to build the new platforms for business in this shaping ecosystem."
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 10.03.2014 12:04

Lopetan vähäksi aikaa tämän yksinpuhelun, mutta sitä ennen vielä yksi ihan hyvä TT Digital Marketplace-video

http://www.youtube.com/watch?v=jXo7aGps ... e=youtu.be
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Kingpin » 10.03.2014 12:37

Omalta kohdaltani voin myöntää, että mulla on salkun pienin potti Tecnotreessä ja lisäksi olen siihen myös vähiten perehtynyt.

Tecnotreen osalta positiivista viime päivien uutisvirrasta olen poiminut ainakin sen, että LTE-tekniikan lisääntymisestä on ollut paljon juttua.

Tässä vanhempi juttu aiheeseen liittyen:
http://www.tecnotree.com/Investors/Releases/LTE-can-make-or-break-mobile-subscriber-loyalty-finds-consumer-and-CSP-survey
  • 0

Make up your mind and call me then.
Avatar
Kingpin
 
Viestit: 1979
Liittynyt: 10.02.2014 21:11
Reputation: 170

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Visio » 11.03.2014 10:43

Tämä pisti kyllä mielikuvitukseni liikkeelle.
http://www.telecomasia.net/content/sap- ... ght-telcos

SAP on mukana samassa busineksessa kuin TT:kin eli tässä Gartnerin raportin mukaisessa IRCM:ssä. Pieni ote.

"Magic Quadrant for Integrated Revenue and Customer Management for CSPs

SAP
SAP is a software provider with total revenue of around $20 billion in 2012. According to Gartner estimates, IRCM revenue amounted to around $125 million in 2012 in the CSP sector alone — of which about 52% came from licenses and 48% from services.
Strengths
SAP leverages its IRCM portfolio across multiple industry verticals.
SAP differentiates itself by a flexible rating and pricing engine.
SAP's IRCM portfolio has a predictable road map and is financially stable as part of a large company.
Cautions
Gaining access to IRCM experts can get mired in multiple layers of organizational red tape.
SAP consultants often lack hands-on expertise with CSPs because they are recruited from other industry verticals within SAP.
SAP's IRCM portfolio, with the exception of CRM and business intelligence (BI), is yet to be ported to SAP Hana. It is currently supported on other databases."

Eli SAP' ko. alueen liikevaihto ei ole hirveän paljon suurempi kuin TT:n.
Eli kysymys kuuluu Voisiko TT olla SAP:n tutkassa ?
  • 0

Visio
 
Viestit: 22
Liittynyt: 02.03.2014 14:43
Reputation: 0

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Kingpin » 11.03.2014 10:48

Visio kirjoitti:Eli SAP' ko. alueen liikevaihto ei ole hirveän paljon suurempi kuin TT:n.
Eli kysymys kuuluu Voisiko TT olla SAP:n tutkassa ?


Hyvin mahdollista! Vaikka toimiala onkin eri, niin Gartner osittain antoi suuntaa myöskin Stonesoftin kohdalla.
  • 0

Make up your mind and call me then.
Avatar
Kingpin
 
Viestit: 1979
Liittynyt: 10.02.2014 21:11
Reputation: 170

Re: Tecnotree

ViestiKirjoittaja Thain » 11.03.2014 11:09

Nordnetin aamukatsauksesta:

"Tecnotree oli Q4-tuloskaudella tulospäivän kurssireaktioltaan sektorin pahimpia
pettymyksiä, vaikka tulos oli odotuksiamme parempi ja ennusteemme nousivat
hieman. Markkina hermoilee edelleen yhtiön rahavirran heikkoudesta, mikä on
täysin luonnollista. Mielestämme Tecnotree etenee kuitenkinkannattavuuskäänteessään
oikeaan suuntaan jayhtiö toimii nopeasti kasvavilla kehittyvillä markkinoilla. Tecnotree on edelleen pörssimme IT
-sektorin ehdotonmusta hevonen."

Ihan positiivisen kuuloista, tosin NN on jo pidempään seurannut TT:tä ja pitänyt nykykurssia halpana, tulos käänteestä alkaa olemaan pikkuhiljaa merkkejä, aika paljon riippuu Q1 tuloksesta miten loppuvuosi muodostuu. Oletko Visio miten paljon seurannut TT kilpailijoita, minkälaisilla arvostuskertoimilla arvostetaan, vai ovatko kaikki osia jotain isompia yrityksiä?
  • 0

Thain
 
Viestit: 120
Liittynyt: 06.03.2014 11:24
Reputation: 10

Seuraava

Paluu Kotimaiset osakkeet

Paikallaolijat

Rekisteröityneet käyttäjät:
Ei rekisteröityneitä käyttäjiä
Reputation System ©'