Laatukellot

Vapaamuotoista keskustelua muusta kuin sijoittamisesta.

Valvoja: Ram

Laatukellot

ViestiKirjoittaja Kingpin » 26.02.2014 11:15

Kiinnostaako rannekellot (tai miksei taskukellotkin)? Itselleni rannekellot ovat sekä käyttöesineitä että eräänlaisia miesten koruja.

Itse käytin pitkään Seikon Kinetic Titanium ska357p1 -mallia, joka toimi kvartsikiteen varassa eikä vaatinut paristoja. Nykyisin tuota kelloa käytän joskus urheillessani (toisinaan myös Suunnon t6c:tä) ja lisäksi "sotkuisten" harrastusteni, kuten kalastuksen parissa. Seikoni näyttää tältä:

Kuva

Muutoin ranteessa on nykyisin TAG Heuer Carrera Silver Dial. Aikaraudassa on mekaaninen koneisto ja se on automaattinen, joten ei myöskää vaadi paristoja. Kellon taustapuoli on lasia ja siitä näkee koneiston, mikä on mukava yksityiskohta. Kellotaulun lasi on safiirilasia enkä ole saanut siihen yhtäkään naarmua aikaan. Mekaanisissa lienee aina liukuva sekuntiosoitin, kun taas kvartsikoneistolla olevissa on "töksähtelevä" osoitin. Jotenkin sitä osaa arvostaa mekaanista kelloa tietynlaisena kelloseppien taidonnäytteenä ja jatkossa tulen varmaan hankkimaan juurikin mekaanisia kelloja. Erityisesti pidän tässä kellossa siitä, että se on hillityn näköinen eikä mitenkään mahtaileva, mutta samalla mielestäni todella tyylikäs.
Itse kello on tämän näköinen:

Kuva
  • 0

Make up your mind and call me then.
Avatar
Kingpin
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 10.02.2014 21:11
Reputation: 171

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Arbuusi-apina » 27.02.2014 20:57

Tällä hetkellä en käytä rannekelloa, mutta olen kieltämättä jo jonkin aikaa miettinyt, josko hankkisin jonkun rannekellon.

Kattohinta olisikin varmaan "vain" joitakin satoja euroja, pääasia että ulkonäkö miellyttäisi.

Erityisesti kiinnostaa tuossa Automaattikellossa se, että vedetäänkö se siis joka päivä, vai ottaako se virityksensä käsien heiluttelusta ja liikkeistä? Tai miten homma toimii?
Onko aika pysynyt aina oikeassa? Hintaluokaltaan nuo automaattikellot ei taida irrota satasilla(meikäläisen budjetti), mutta kiinnostaa kuitenkin sen verran.
  • 0

Arbuusi-apina
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.02.2014 14:05
Reputation: 0

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Kingpin » 27.02.2014 23:15

Nuo molemmat ottavat käden liikkeestä käyttövirtansa. Seikossa kestää varaus kait kuukaudenkin, mutta tuo TAG Heuer sammuu jo parissa vuorokaudessa. Suht hyvin pysyy ajassa. Mekaaniset kellot kait aina joko edistävät tai jätättävät joitain sekunteja viikossa.
  • 0

Make up your mind and call me then.
Avatar
Kingpin
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 10.02.2014 21:11
Reputation: 171

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Timba » 28.02.2014 12:12

En ole käyttänyt rannekelloa yli 10 vuoteen, mutta sellaisen voisi kyllä hankkia. Siis sellaisen jonkun paremman jotai pitäisi ihan muuten kuin duunissa.

suosituksia? Ei mennä mihinkään överiin sitten, satasilla se pitää saada.
  • 0

Timba
 
Viestit: 650
Liittynyt: 11.02.2014 20:17
Paikkakunta: Jyväskylä
Reputation: 19

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Arbuusi-apina » 28.02.2014 12:55

Kiitos. Hyvä tietää noista koneistoista sen verran.
Itse katselin rannekelloja täältä(kuulemma Suomen suurin kelloverkkokauppa) http://www.keskisenkello.fi/

Yksityiskohtaisesta hausta voi määrätä hintahaarukan, rannekkeen materiaalin, kellotaulun värin yms.
Itselläni on jo pari vaihtoehtoa, mutta lopullisen ostopäätöksen teen varmaan vasta sitten kun alkaa osinkoja kilistä pankkitilille.
Ei silleen että sillä olisi jotain merkitystä, ostanko kellon heti vai myöhemmin, mutta ajattelin että olisi kiva, jos voisin sanoa kellon tulleen "osinkona".
:)

Ennakkosuosikikseni nousi tällainen:

http://www.keskisenkello.fi/seiko-kinet ... -8728.html

Liikkeestä näyttää ottavan tämäkin virtansa.
Ei sitä tietty tiedä, jos ei maltakaan odotella osinkoihin asti.. ;)
  • 0

Arbuusi-apina
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.02.2014 14:05
Reputation: 0

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Arbuusi-apina » 28.02.2014 13:10

http://www.rannekelloja.fi/kello/seiko-kinetic-ska569p1

Toisesta osoitteesta löytyi vielä tarkempia kuvia tuosta mainitsemastani kellosta. Tässäkin näköjään näkee osan tuosta kellon sisuksesta taustapuolen lasin läpi.
Ranneke on hieman punertavampi kuin mitä ajattelin, mutta ei tämä näytä lainkaan hullummalta. Päinvastoin.
  • 0

Arbuusi-apina
 
Viestit: 50
Liittynyt: 21.02.2014 14:05
Reputation: 0

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Kingpin » 28.02.2014 14:02

Pätevältä näyttävät!
  • 0

Make up your mind and call me then.
Avatar
Kingpin
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 10.02.2014 21:11
Reputation: 171

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Ram » 02.03.2014 18:12

Minä hankin Steinhartin käyttökelloksi. Vaikka se on Saksalainen, se on varustettu sveitsiläisellä automaattikoneistolla ja tuntuu pysyvän sekuntien tarkkuudella ajassa. Se maksoi muutaman satasen, eli ei mitenkään kallis ETA-koneistolla varustetuksi automaattikelloksi, ja tuon kanssa uskaltaa mennä mukana vähän toiminnallisemmissakin harrastuksissa. Saatan joskus ostaa kalliimman pukukellonkin, esimerkiksi Zenithin tai (Tag) Heuerin. Ne ainakin miellyttävät silmää.
  • 0

Ram
 
Viestit: 122
Liittynyt: 24.02.2014 10:55
Reputation: 2

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Jorie » 03.03.2014 19:08

Itsekin tykkään pitää kelloa, varsinkin vapaalla. En omista mitään kunnon laatukelloja, muutama peruskello löytyy:

http://kipliani.com/media/catalog/produ ... 0779_1.jpg
http://www.turbosquid.com/HDView/index. ... 91/r/2/i/1

Edit: Tuli ostettua "pukukello" kun sellaista pitkään katsellut, oikea hinta kultajousessa 195€, onneksi oli laitettu vahingossa 159€ hinta kylttiin, niin pitihän se poistaa sillä hinnalla.
http://cdn.favwatch.com/cache/1280x1280 ... 2911-1.jpg
  • 0

Jorie
 
Viestit: 109
Liittynyt: 24.02.2014 20:04
Reputation: 2

Re: Laatukellot

ViestiKirjoittaja Nurmituomas » 08.03.2014 18:30

viime vuosien aikana olen jotenkin syvästi kiinnostunut kelloista. Katselin kaikki kellovalmistusvideot youtubesta, sieltä löytyy upeita videoita eri huipputehtaista.

käytössä on nyt tuollainen Seiko SKX007 automaatti. Sitä on tullut itse vähän säädeltyä yms.

haaveissa on ollut ostaa joku Rolex, esim explorer 2, mutta katseluani netistä kopioiden ja oikeiden eroja, ei tunnu enää järkevältä laittaa 4 tonnia kelloon, joka on niin pirun kopioitu.

Kello on miehen ainoa koru, joten siihen voi sinänsä panostaa.

NT
  • 0

Nurmituomas
 
Viestit: 37
Liittynyt: 08.03.2014 16:12
Reputation: 0

Seuraava

Paluu Yleistä

Paikallaolijat

Rekisteröityneet käyttäjät:
Aavikkorotta, Bing [Bot], Google [Bot]
Reputation System ©'